perjantai 12. huhtikuuta 2013

Rannekoru helmistä

Kaulakorulle piti tehdä kaveri. Tähän rannekoruun käytin pelkästään lasihelmiä ja mukaan tuli hento vaaleanpunainen. Tykkään.





keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Avainnauha

Korutilaukseni saapui ja sormet syyhyten töistä kotiuduttuani lähdin kokeilemaan avainnauhan tekoa. Lopputulos oli seuraavanlainen. Ehkä hiukan liian kireä siitä tuli, joten vielä en tiedä purkaako vai ei. Käytössä avainnauha on jo kokeiltu ja hyvinhän tuo kuitenkin toimii.





Idea tähän avainnauhaan tuli täältä.

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Virkattuja koreja

Ajattelin viikko sitten hiukan tyhjentää matonkude varastojani ja tässä loppu tulos. Taisin vähän innostua ;) No olempahan nyt kolme vyyhtiä köyhempi. Tähän kaikkeen meni siis hiukka vajaa viikko. Ohjeena käytetty Kauhavan kangasaitan kahvallinen kori -ohjetta.




Herkut värit, mutta ei taida mun sisustukseen oikein sopia, joten näistä koreista ainakin osa lähtee varmaankin jossain vaiheessa etsimään uutta kotia.
 
Aurinkoista viikkoa!

torstai 4. huhtikuuta 2013

Pilvipipo

Olen jo kauan kaivannut itselleni trikoopipoa, mutta en ole kaupasta sopivaa löytänyt, joten ei auttanut kuin itse ommella sellainen. Pilvitrikoo löytyi omista varastoista. Netistä se muistaakseni joskus tilasin, mutta ei mitään muistikuvaa mistä. Ohjeen löysin täältä.
 
Piposta tuli ehkä liian pitkä minun makuuni, mutta kelpaa kyllä. Pipo on juuri sopiva näin kevätkeleille.
 

  

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Korukokeilua

Järjestellessäni käsityötarvikkeitani, törmäsin jokunen vuosi sitten käsityömessuilta ostamiini korun osiin. Tarkoitukseni oli silloin tehdä itselleni rannekoru, mutta jostain syystä tarvikkeet hautautuivat tavaralaatikon pohjalle. Olin täysin unohtanut koko homman. Nyt sitten lyhyen pääsiäisloman aikana lähdin kokeilemaan tuleeko siitä mitään ja tällainen oli tulos. Rannekorusta tuli viimein kaulakoru.



 
 
Seuraavaksi aion kokeilla avainnauhan tekoa. Tarvikkeita sitä varten on jo tilattu. Idean sain täältä.
 

sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Lisää tähtiä

Bongasin ihanan tähtipeiton Tokmannin mainoslehdessä ja olihan se pakko käydä ostamassa kun vielä tarjouksessakin oli, vain 5 euroa! Väriä ei paljon tarvinnut miettiä, harmaatahan sen olla pitää :) Peitto päätyi makuuhuoneeseen sängyn päälle.




Mukaan lähti myös toinenkin samanlainen tähtipeitto beigen värisenä. Saapi nähdä mihin se päätyy.
 
Aurinkoista päivän jatkoa!

lauantai 30. maaliskuuta 2013

Hyvää pääsiäistä!

En ole pahemmin kotiani koristellut pääsiäistä varten. Muutamia kukkia olen kuitenkin ostanut. Pääsiäisruohoakin istutin, mutta siitä tuli niin surkea ja harva, että kuvaa ei kehtaa esitellä, joten pääsiäiskukkien myötä toivotan kaikille oikein
HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ!
 
 
Oma mini pääsiäisloma (kolme päivää) kuluu ulkoillen, käsitöitä tehden ja rentoutuen. Ompelukone on jo valjastettu valmiiksi huomista varten :)
 

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Helppo Tuubihuivi + ohje

Käväsin viikonloppuna vanhempien luona ja äidin pyynnöstä lähdin kokeilemaan tuubihuivin tekoa. Ohje tuli langan mukana. Langan nimeä en huomannut laittaa ylös. Ohjeen silmukkamäärä olisi saanut olla pienempi tälle langalle ja yksi kerä ei riittänyt ohjeeseen. Lopputuloksesta tuli siis puolet lyhyempi mitä ohjeessa sanottiin, kun ei ollut kuin yksi kerä tuota lankaa. Lanka on hankittu Tapion kaupasta.


TUUBIHUIVI
 
Valmis huivi: leveys n. 25 cm, ympärys n. 70 cm.
Pyöröpuikko nro 7 tai käsialan mukaan.
 
Luo 88 s. Merkitse kerroksen alkukohta.
Neulo 3 cm *1o, 1n*
 
Mallineule:
1 krs: *4o, 4n* Toista *-*
2 krs: 3o, *4n, 4o* Toista *-* 4n, 1o
3 krs: 2o, *4n, 4o* Toista *-* 4n, 2o
4 krs: 1o, *4n, 4o* Toista *-* 4n, 3o
5 krs: *4n, 4o* Toista *-*
6 krs: 3n, *4o, 4n* Toista *-* 4o, 1n
7 krs: 2n, *4o, 4n* Toista *-* 4o, 2n
8 krs: 1n, *4o, 4n* Toista *-* 4o, 3n
 
Toista kerrokset 1-8 n. 20 cm. Neulo lopuksi 3 cm *1o, 1n*. Päätä silmukat kerralla.
 
Innostuin tästä niin, että tein perään heti toisen. Samaa lankaa kun ei siis enää löytynyt niin käytin Novitan puro -lankaa. Tälle langalle silmukkamäärä oli just sopiva.
 


 
Nämä molemmat jäi siis lämmittämään äidin kaulaa. Kotimatkalla pitikin sitten hakea kaupasta lisää lankaa, jotta saan tehtyä itsellekin oman. Se olikin sitten helpommin sanottu kuin tehty. Puro on ilmeisesti lopetettu, kun sitä ei löytynyt oikein mistään. 5 kauppaa kolusin ja yhdestä löysin kaksi kerää tuota samaa lankaa ja toisesta löysin sitten lilan väristä. Joten nyt saan tehty itselleni kaksi huivia kahdessa värissä. Jei!
 
Aurinkoista pääsiäisviikkoa!
 

torstai 14. maaliskuuta 2013

Synttärikorttia

Hyvä ystäväni täytti jo viime vuoden puolella pyöreitä vuosia. Tulevana viikonloppuna pääsemme vihdoin ja viimein juhlistamaan naisporukalla hänen syntymäpäivää. Lahja on jo hoidettu ja korttia se vielä kaipasi. Lupauduin kortin teko hommiin. Olen innostunut viime aikoina kuvioteipeistä ja lähinnä Washiteipeistä. Tämä oli ensimmäinen korttikokeilu teippejä käyttäen. Idean tähän löysin Pinterestin ihmeellisestä maailmasta.
 
Ihanan yksinkertainen. Ei liikaa yritystä. Tykkään.


 Kohti viikonloppua!

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Keväisiä värejä

Viimeisen viikon aikana on paistanut melkeimpä jokaisena päivänä niin mahtavasti kevät aurinko että. Sisälläkin olisi saanut yks päivä olla oikein arskat päässä, niin kirkkasti se aurinko taivaalla möllötti. Tänään toki ilma on ollut aivan jotain muuta kuin keväisen aurinkoista. Lunta on tullut varmaan jo 10 senttiä, joten lumityöt odottaa.
 
Käsitöissäkin on ihanat kevät värit vallanneet mieltä.
 
Vaikka edellinenkään isoäidinneliö projekti ei ole vielä valmis (ei edes lähelläkään valmista), tuli kuitenkin aloitettua uusi. Tällä kertaa valmistuu kuitenkin sen yli 200 kpl neliön sijaan vain yksi iso neliö. Tämä pääsee lämmittämään kevät/kesä vauvaa. Käy vaikka vaunuihin.
 
Jotenkin nuo värit vain sopivat täydellisesti yhteen...




Aurinkoista kevättä!
 

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Kinkkumuffinssit

Eilen valmistui minttusuklaamuffinsien seuraksi myös suolaisia muffinsseja. Viikko sitten pizzan valmistuksesta jäi kinkkukuutioita yli, joten tähän niitä sitten tuhottiin. Ohje on kopsattu täältä.


KINKKUMUFFINSSIT
 
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
3 dl kinkkua
2 dl juustoraastetta
½ tl mustapippuria
2 kananmunaa
2 dl maitoa
1 dl ruokaöljyä
 
Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe, suola, pilkottu kinkku, juustoraaste ja mustapippuri keskenään. Vispaa toisessa kulhossa kananmunat, maito ja ruokaöljy sekaisin.
 
Yhdistä seokset ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Annostele taikina muffinssivuokiin. Paista muffinssit uunin keskitasolla 200 asteessa noin 15 minuuttia.
 
HYVIÄ TULI!



Mukavaa ja aurinkoista alkanutta uutta viikkoa!
 

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Makeaa sunnuntaita!

Innostuin tälle aamupäivälle leipomaan hiukan muffinsseja. Nämä oli tarkoitus tehdä jo viikko sitten, mutta silloin aika ei riittänytkään leipomis hommiin, joten kerran kun raaka-aineet oli jo valmiina, niin pitihän ne pois tehdä.
 
Ensiksi hyökättiin makeiden muffinssien kimppuun. Ohjeena käytin minttusulkaamuffinssien ohjetta. Ohje on kopsattu täältä.

 
MINTTUSUKLAAMUFFINSSIT
 
12 kpl isoja, 15-20 kpl pienempiä
 
1 Pätkis Mini Bites -pussi
150 g margariinia
1 ½ dl sokeria
2 munaa
3 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 ½ rkl kaakaojauhetta
1 ½ dl maitoa tai kermaa
 
Leikkaa puolet Pätkis -pussin suklaista rouheeksi ja säästä loput muffinssien sydämiksi. Vaahdota margariini ja sokeri. Lisää munat yksitellen. Yhdistä kuivat aineet ja lisää taikinaan maidon/kerman kanssa. Lisää lopuksi rouhe nuolijalla sekoittaen.
 
Nosta lusikalla nokare taikinaa muffinssivuokaan, aseta päälle yksi mini-Pätkis ja peitä taikinalla. Paista 225 asteessa 12-15 minuuttia. Anna jäähtyä. Koristele esimerkiksi kermavaahdolla.

Koristeeksi pursotin kermavaahtoa, jota oli makeutettu tomusokerilla ja vaniliinisokerilla.
 

 
Pääsin kokeilemaan Koristeelliset Kakut -lehden mukana tullutta leivostelinettä. Hyvinhän tuo pysyi pystyssä, vaikka pahvinen onkin.
 
Tänään on valmistunut myös suolaisia muffinsseja, mutta niistä seuraavalla kerralla lisää.
 
Aurinkoista sunnuntain jatkoa!
 

lauantai 23. helmikuuta 2013

Pikkumakkarin muutos

Toinen remppakohteista oli tämän asunnon toinen makuuhuone, jota itse kutsun pikkumakkariksi. Pikkumakkari toimii vierashuoneena, työhuoneena ja harrastehuoneena. Tässä makkarissa on myös asunnon ainoa vaatehuone.
 
Seiniltä poistettiin vanhat tapetin ja tilalle tuli maalia. Kolme seinää sai pintaansa maalarin valkoista maalia ja yksi ns. tehosteseinä sai pintaansa maitokahvin väristä maalia (virallinen nimi on ajopuu). Itse olen todella tyytyväinen tuohon tehosteseinään, väri on täydellinen.
 
Samalla tämäkin makuuhuone sai seinälleen Ikean tauluhyllyn joka on seissyt vaatehuoneen nurkassa jo varmaan vuoden päivät. Sisustustarra pääsi myös seinälle, josta pidän myös todella paljon. Koko olisi saanut ehkä olla vielä yhden isompi, tai sitten tauluhylly olisi saanut tulla hiukan vasemmalle päin, mutta tällä mennään ja on se näinkin todella kiva.
 
Huoneen toinen puoli on vielä hiukan kesken sisustuksellisesti. Mietin mitä teen työpöydän kanssa, koska tuo vanha ei oikein tunnu enää tuonne sopivan, mutta uutta sopivampaa ei ole ainakaan vielä löytynyt, joten taitaa kuitenkin käydä niin, että tuon vanhan pöydän sinne kiikutan takaisin. Hiukan vielä pitää asiaa miettiä.
 

 

Kevät alkaa jo kolkutella ovella. Ensi viikolla ollaankin sitten jo maaliskuun puolella.

Mukavaa viikonloppua!